Mitä piilolinssien käyttäjän tulisi ottaa meikatessa huomioon?

Sopivatko piilolinssit ja meikki yhteen? Vastaus edellä esitettyyn kysymyksen on tietysti kyllä, sillä miksi eivät sopisi. Piilolinssejä käyttävän tulee kuitenkin ottaa huomioon meikkirutiinissaan muutama yksityiskohta. Ne tekevät ensinnäkin meikkaamisesta helpompaa, sekä samalla ylläpitävät hyvää hygieniatasoa, mikä onkin tärkeää eritoten silloin, kun käytetään piilolinssejä.

Meikki ja piilolinssit

Moni silmälasien käyttäjä on varmasti oppinut korostamaan silmiään hieman voimakkaammin kuin ilman silmälaseja olevat, mutta mitenkään erityisen varovainen silmien meikkaamisessa ei ole tarvinnut olla. Piilolinssien kanssa asia on kuitenkin hieman toisin.

Esimerkiksi pitkäaikaisemmat kuukausilinssit ovat nimensä mukaisesti tarkoitettu kuukausikäyttöön. Tällöin on hyvin tärkeää, että silmien ja piilolinssien hyvästä hygieniasta pidetään kunnolla huolta. Näin silmä voi hyvin ja samalla myös piilolinssien käyttöaikana ne pystytään ylläpitämään mahdollisimman korkealaatuisena.

Vinkit meikkaamiseen piilolinssejä käyttävälle

Meikkaaminen piilolinssien kanssa ei onneksi ole vaikeaa. Muutosten ei tarvitse olla suuria, mutta pienet vinkit auttavat ylläpitämään silmien hyvinvointia ja ehkäisemään niiden ärsyyntymistä. Sääntö numero yksi on kuitenkin aina: piilolinssit ensin, meikki sen jälkeen. Älä siis koskaan meikkaa ennen piilolinssien asettamista silmään. Meikatussa silmässä piilolinssiin voi tulla likaa ja siten ärsyttää silmää, pidemmällä aikavälillä tämä voi jopa aiheuttaa pieniä tulehduksia.

Öljypitoiset silmämeikit kannattaa piilolinssien käyttäjän jättää meikkipussista pois. Päivän mittaan öljyä sisältävä meikki voi päätyä silmään, ja saastuttaa siten piilolinssin pintaa. Jos kärsit samalla epäpuhtaasta tai herkästi rasvoittuvasta ihosta, ovat tällöinkin vesipitoiset ja kevyemmät meikit parempi vaihtoehto. Toki jos ihosi taas on todella kuiva, voit huoletta käyttää öljyä sisältävää meikkivoidetta tai peitevoidetta, kunhan sitä ei levitetä liian lähelle silmää.

Erityistä tarkkuutta piilolinssin käyttäjän tulee ylläpitää rajausten ja ripsivärin levittämisessä. Vahvastakaan meikistä ei piilolinssin käyttäjän tarvitse luopua, vaikka kevyt meikki onkin usein parempi vaihtoehto. Silmät tulee rajata hyvin varovaisesti, sillä silmäluomen ylä- ja alareunoissa sijaitsevat rauhaset voivat tukkeutua meikistä. Tällöin tukkeutuminen voi johtaa muun muassa piilolinssien likaantumiseen, silmien kuivumiseen ja jopa näärännäppyihin, ärsytyksestä puhumattakaan.

Nestemäiset silmänrajauskynät ovat yleensä kajaaleja parempi vaihtoehto. Jos silmät ärsyyntyvät helposti, kannattaa meikkiä tällöin vähentää tai suosia orgaanista luonnonkosmetiikkaa meikeissä.

Piilolinssin käyttäjien kannattaa panostaa myös ripsivärin laatuun. Huonolaatuisella ripsivärillä on usein tapana paakkuuntua, jolloin ripsiväri varisee päivän mittaan poskille ja päätyy pahimmassa tapauksessa silmään. Jos mahdollista, pyri pitämään silmää kiinni ripsiväriä levitettäessä, jolloin on epätodennäköisempää, että sohaiset sitä myös silmään. Jos meikkiä kuitenkin joutuu syystä tai toisesta silmään, pese meikki huolellisesti ja poista piilolinssi silmästä puhdistaaksesi sen kunnolla. Tämä toki vie aikaa. Ja kyllä, varovainen meikkaaminen on varsinkin kiireessä vaikeaa, mutta tärkeää piilolinssien hygienian kannalta.

Muista myös piilolinssien hygienia

Myöskään piilolinssejä ei saa unohtaa. Jos kyseessä ovat yötäpäivää käytettävät linssit, niitä ei tällöin tarvitse poistaa illalla, mutta meikki tulee puhdistaa pois naamasta kunnolla. Meikit naamassa nukkuminen ei tee huonoa pelkästään iholle ja herkälle silmänympärysiholle, vaan silmään voi päätyä myös yön aikana meikkiä, joka ärsyttää silmää suunnattomasti.

Myös alati kutiavat, arastavat tai punoittavat silmät kertovat siitä, että silmässä jo piilee todennäköisesti jokin epämukavuutta aiheuttava bakteeri. Tällöin piilolinssit tulee vaihtaa, ja meikin käyttöä kannattaa välttää muutaman päivän ajan.

Leave a Reply

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *